torstai 30. kesäkuuta 2016

Pieniä mutkia matkassa

Hääsuunnittelut on menneet pääosin hyvin, 
mitä nyt pieniä vastoinkäymisiä on tullut.
Noh, nyt on yhden niistä vuoro.

Sulhasen äiti ei tule häihin. 

Syitä on monia, ei siis mitään riitoja tai muita,
mutta terveydelllinen tila ei salli häihin osallistumista.

Tämä tuli ilmi ihan vasta ja 
olemme olleet kyllä todella surullisia asiasta.

Olen yrittänyt keksiä ratkaisua tähän asiaan,
ja ehkä tilaan sitten hääkakun pienoiskoossa,
otan hääkuvat mukaan ja juhlimme hänen kanssaan myöhemmin.

Onko teillä tullut yllättäviä tilanteita vastaan hääsuunnittelun kannalta?



keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Ystäväjuhlat: Treffit juhlapaikalla

Kävimme tulevan mieheni kanssa katsastamassa 
Tapiolan Satakielisalin pitopalvelun palaverin merkeissä.
Palaverissa kävimme läpi pöytien sijoittelun ja kaikki käytännön asiat.
Oikeasti Satakielisalin henkilökunta siirsi pöydät niin kuin me halusimme,
jotta näemme miten ne tulevat juhlapäivänä olemaan
Samoin käytiin tarjoilupuoli läpi ja yleiset järjestyssäännöt.

Kaiken kaikkiaan palaverista jäi varma olo, 
että myös ystäväjuhlat sujuvat hyvin
ja kaikki on suunniteltu tarkkaan ja huolella.

Ystäväjuhliin pääsevät näillä näkymin kaikki 
muut paitsi yksi ystäväpariskunta.
Siispä osallistujia on noin 25. 
Pienet, rennot ja mukavat illallisjuhlat.

Jos ehdimme saada hääkuvat, laitamme varmaankin 
ne pyörimään illaksi näytölle Satakielisalissa,
jotta halukkaat voivat niitä vilkuilla. :)



keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Alkoholitonta kuohuvaa!

Skumppaa ja pommaccia? 
Se taitaa olla se yleisin yhdistelmä, 
kun tarjotaan alkoholillista ja alkoholitonta kuohuvaa alkumaljoiksi.

Me ostettiin kolme pulloa alkoholitonta kuohuviiniä,
eli kuohuvaa kuusenkerkkä -juomaa.

Pullot on vähän fiinimpiä kuin se tavallinen pommac
ja toivottavasti myös maistuvat vähän juhlallisemmalta.

Mitäs teillä tarjoillaan alkoholittomana?


maanantai 20. kesäkuuta 2016

Tekemistä pienelle juhlavieraalle!

Meidän häihimme tulee kaksi pientä lasta. 
Toinen on vielä ihan sylivauva, joten hänelle ei kauheasti tekemistä tarvitse. 
Toinen lapsista onkin sitten jo sen ikäinen, 
että jotain tekemistä olisi kiva olla myös hänelle. 

Päätinkin huomioida pienen vieraamme ja ostin hänelle peltisalkun, 
jonne pakkasin hieman virikkeitä. 
Mukaan pääsi pieni Nalle Puh -kirja, 
puinen kakkupala juhlaleikkeihin ja sorminuket!

Huomioidaanko teillä pieniä vieraita jotenkin?



sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Viimeinen ilmoittautumispäivä!

Tänään on viimeinen ilmoittautumispäivä meidän häihin!
Ja arvatkaapa montako on ilmoittautumatta?

YLI KYMMENEN!

Muun muassa morsiamen isä, osa sukulaisista, 
kummisetä ja sulhasen vanhemmat ovat vielä
ilmoittautumatta. Kaikkihan näistä varmasti tulevat,
mutteivat muista ilmoittautua :D

Laitoin jo kyllä bestmanille viestiä, että ootko mukana häissä?
Vastaus oli, että tietenkin!

Samoin serkkupojalle laitoin jo viestiä,
että kai te ootte tulossa.. vastaus oli, että tottakai!

Nyt sitten odotellaan muiden viestejä
ja huomenna kysellään loppujenkin perään.



perjantai 17. kesäkuuta 2016

Alennuskoodi voimassa vielä loppukuun!

Muistattehan, että alennuskoodi Paulan Juhlapalveluun
on voimassa vielä tämän kuun loppuun asti? 
Tässä aiempi postaus aiheesta, klik!

Nyt siis kipinkapin varailemaan omiin häihinne kaikkea 
ihanaa alennuskoodin kera!

Ja koodilla KESÄ2016 saat 10% alennuksen
kaikissa ostoskorissa olevista tuotteista!

Yhteistyössä Paulan Juhlapalvelu

torstai 16. kesäkuuta 2016

Kirkko-ohjelma

Olemme valinneet kirkossa soitettavat musiikit 
ja ilmoittaneetkin ne jo papillemme.

Meidän kirkko-ohjelmamme sisältää muistohetken, 
vihkimisen ja musiikkiesityksen.
Pieniä viilauksia on siis perinteiseen vihkimiseen, 
sillä tuo muistohetki ei kuulu normaaliin vihkikaavaan.

Otimme myös pitkän vihkikaavan ja 
siskoni lukee kirkossa pienen pätkän raamatusta.

Tulomarssina meillä on Toivo Kuulan häämarssi,
virtenä virsi 241 Herra, rakkaastani, tunnen iloa, 
musiikkiesityksessä Juha Tapion Vuodet vieriä saa
ja poistumismarssina Myrskyluodon Maija.

Siskoni, eli kaasoni, lukee kirkossa seuraavan pätkän;

Laulujen laulu 8:6-7
Paina minut sinetiksi ranteesi nauhaan.
Rakkaus on väkevä kuin kuolema,
kiivas ja kyltymätön kuin tuonela.
Sen hehku on tulen hehkua,
sen liekki on Herran liekki.
Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa,
virran tulva ei vie sitä mukanaan.
Jos joku tarjoaisi talot ja tavarat rakkauden hinnaksi,
hän saisi vain toisten pilkan.

Aika hyvällä mallilla siis on nämäkin valinnat ;)

Mitäs teille tulee vai pidättekö vielä salaisuutena?

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Kori korteille!

Etsin pitkään vanhaa pientä matkalaukkua korteille,
mutta sopivaa ei tuntunut löytyvän.

Sitten bongasin Häät 2016 -ryhmästä idean,
että piknikkoria oli käytetty samaan tarkoitukseen.

Ei muuta kuin tori.fi auki ja sieltä bongailemaan
piknikkoreja. Ja heti tärppäsi, vitosen maksoi!

Jippii mikä löytö siis!

Pitää vähän tuunata tätä vielä
vähän väreihin sopivaksi,
niin tämä on valmis!

Mihin te laitatte kortit?



maanantai 13. kesäkuuta 2016

Makkarataskut illaksi

Meille tulee iltapalaksi häihin jotain helppoa ja nopeaa,
kuten grillattavia makkaroita lisukkeineen.

Sulhasen toiveissa on saada Hot Dogeja ja lisukkeet niihin.

Tärkein on kuitenkin hankittu, eli ne makkarataskut! 
Ostin makkarataskut toiselta tämän vuoden morsiamelta, 
joka oli ostanut ne tukusta.

Sulhasen mielestä lautasia ei edes illalla tarvittais,
kun nämä ovat niin hienot!

Mitäs tykkäätte?


lauantai 11. kesäkuuta 2016

Hääkuvaajan tapaaminen!

Tapasimme hääkuvaajamme Amanda Lehtolan 
ja sovimme hänen kanssaan hääkuvauksen yksityiskohdista. 
Amanda vaikuttaa tosi mukavalta ja hänen kuvaustyylinsä 
kohtaa meidän toiveidemme kanssa juuri sopivasti!

Itse asiassa pidensinkin kuvausaikaamme vielä näin
viime hetkillä, koska haluan, että saamme monista
eri asioista kuvia :)

Toiveissamme on First look -kuva, 
yhteiskuvia perheen & sukulaisten kanssa, 
kattauksista ja koristeluista kuvia sekä tietysti potrettikuvaukset!

Olin tosi otettu, kun Amanda oli tehnyt sopimuksen 
valmiiksi tapaamista varten ja sain maksaa laskunkin
etukäteen. Ammattilainen asialla selkeästi. :)

Näytimme kuvaajallemme muutamia
ideakuvia potreteista ja yhteiskuvista,
mutta luotamme hänen ammattitaitoonsa täysin hääpäivänä.

Tässä Amandan ottamia kuvia, eikös olekin ihania?
Iik, kohta me mennään naimisiin!









tiistai 7. kesäkuuta 2016

Alle kaksi kuukautta häihin!

Eilen oli -kaksi kuukautta -päivä. 
Eli tänään on siis alle kaksi kuukautta häihin, iik!
Blogikin on ollut vähän hiljaisempi viime aikoina,
sillä kaksi työtä, häiden järjestely ja urheileminen ovat vieneet aika paljon aikaa.
Tai no turha puhua urheilusta, jos käy kerran viikossa lenkillä/salilla.
Nyt olen kyllä pistänyt pyörät pyörimään liikunnankin osalta,
joten ehkä tästä vielä vähän timmimpään kuntoon päästään,
kun tiukka ruokavalio ja liikunnan lisäys lisätään kalenteriin.

Olen ostellut kaikkea ihanaa häihin,
odottakaapa vaan, kun ehdin kuvata kaiken, niin näette!

Pieniä vastoinkäymisiäkin on tullut aikataulujen osalta,
mutta toivon mukaan ovat selviämässä ;)

Ja ainiin, jotta elämässä olisi muutakin kuin kaksi työtä,
häät ja urheilu, ostettiin myös auto.
Huhhahhei!

Palataan asioihin piakkoin,
tulossa To Do -listan läpikäyntiä,
ihania hääostoksia, hääkuvaajan palaveria, 
pieniä epäonnistumisia,
ongelmatilanteita ja vaikka mitä muuta!